Sikainfluenssa ja sairasloma
Sikainfluenssaan sairastuessa on noudatettava sairauspoissaoloja koskevia määräyksiä ja sovittuja käytäntöjä. Mikäli epidemiasta tulee niin voimakas, että viranomaiset suosittelevat etteivät kaikki sairastuneet tulisi vastaanotolle, Elinkeinoelämän keskusliitto suosittelee yrityksiä hyväksymään enintään viikoksi kerrallaan, jopa terveyshoitajan suosituksella. Myös puhelinkeskustelulla olisi mahdollista saada sairauslomaa sekä hoito-ohjeita.
Lapsen sairastuessa
Työntekijällä on oikeus saada tilapäistä hoitovapaata enintään neljä työpäivää kerrallaan hänen lapsensa, tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan lapsen, joka ei ole täyttänyt 10 vuotta, sairastuessa äkillisesti. Sama oikeus on myös lapsen vanhemmalla, joka ei asu tämän kanssa samassa taloudessa.
Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle tilapäisestä hoitovapaasta ja sen arvioidusta kestosta niin pian kuin mahdollista. Työnantajan pyynnöstä työntekijän on esitettävä luotettava selvitys myös lapsen sairaudesta.
Tilapäinen hoitovapaa on lain mukaan palkaton, mutta monissa työehtosopimuksissa on määrätty palkanmaksusta sen ajalta. Palkanmaksujakson pituus saattaa olla lyhyempi kuin laissa mainittu 4 päivää.